Kotona asumiseen liittyy olennaisesti se koti. Koti voi olla omakotitalossa, rivitalossa, kerrostalossa tai vaikka asuntovaunussa. Koti voi sijaita maaseudulla ns. kaukana keskustasta, lähiössä, palvelukeskuksessa tai kaupungin keskustassa. Ihmisen koti on siellä missä hän asuu vakituisesti, missä hänen rakkaat tavarat ovat ja missä hän ja perhe viettää aikaansa. Kotia rakennetaan vuosia, sen seinät voivat vaihtua ja paikkakunta ja jopa maa vuosien varrella, mutta ihminen tarvitsee oman kodin ja rauhan itselleen.

Kotiin tuotettavien palvelujen tuottajien ja työntekijöiden on muistettava, että työt toteutetaan ihmisen pyhimmässä, Omassa Kodissa! Tämä antaa työlle ihan oman leimansa -työntekijä/palveluntuottaja: ajattele itsesi asiakkaan asemaan ja siihen, että omaan kotiisi tulee vieraita ihmisiä. Vieraat ihmiset menevät kaappeihisi, käyvät wc-tiloissasi ja makuuhuoneessasi, he jopa kertovat, että tämä ja tämä pitäisi olla toisin, jotta on turvallista.  Miltä sinusta tuntuu/tuntuisi? Mikä sinulle olisi tärkeintä siinä tilanteesta? Miten itse haluaisit, että asiat otetaan esille? Jokainen meistä vielä reagoi vähän erillä lailla.

Näistä perusasioista lähdemme sukeltamaan syvemmälle ikääntymiseen ja kotona asumiseen. Toivottavasti jaksat olla mukana matkalla. Vinkkejä ja ideoita aiheista voi laittaa tulemaan. Keskusteluakin asiallisessa hengessä voidaan sivuilla käydä.

#ikääntyminen #kotonaasuminen #monipuolistaapuakotiin